Hae Pienilaina 50-500e (k20v)


Ilmaisia huutoja Sunnycent nettihuutokauppaan

Sunnycent on nettihuutokauppa, jossa myydään uusia, käyttämättömiä huipputuotteita uskomattoman edulliseen hintaan. Hinnat lähtevät aina nollasta eurosta ja korottuvat ainoastaan sentin kerrallaan. Tämä takaa tietenkin todella huippuedullisen loppuhinnan kaikille tuotteille. Eikä huutamisen hinnatkaan tietenkään päätä huimaa, mutta mahdollisuus on päästä huutamaan myös täysin maksutta

Kuinka Sunnycent toimii?

Asiakas, eli huutaja, katsoo huudettavana olevia tuotteita, ja jostakin kiinnostuessaan ostaa huutoja huutotilillesi ja osallistuu sitten hauskimpaan huutokauppaan ikinä. Käytännössä huutaminen toimii siten, että huutoajan ollessa esimerkiksi kaksi minuuttia, huutaja jonka tarjous ehtii olla voimassa kaksi minuuttia ja muut käyttäjät eivät tänä aikana korota hintaa, saa ostaa tuotteen huutamallaan hinnalla.

Mitä huutaminen maksaa?

Huutoja voi ostaa niin sanotuissa huutopaketeissa. 20 kappaletta huutoja maksaa 9,80 euroa, 40 kappaletta 19,60 euroa ja 60 kappaletta 29,40 euroa. Tätäkin suurempia määriä huutoja pystyy ostamaan, mutta jos haluaa osallistua huutokauppaan, mutta ei halua sijoittaa siihen rahaa, on siihenkin mahdollisuus.

Kuinka osallistua huutokauppaan ostamatta huutoja?

Ilmaisia huutoja voi saada suosittelemalla sivustoa ystävilleen eli mahdollisille uusille sivuston käyttäjille. Jokaisesta palveluun kirjautuneesta ystävästä suosittelija saa kaksi ilmaista huutoa. Tähän lisätään kuusi huutoa lisää, jos palvelun piiriin tuotu ystävä ostaa minkä tahansa kokoisen huutopaketin! Suositteleminen on todella helppoa. Ainoa asia, mitä suosittelijan tarvitsee tehdä, on kirjoittaa ystävien sähköpostiosoitteet Sunnycentin sivuilla niille varattuun kohtaan. Sunnycent lähettää sitten heille kirjeen suosittelijan puolesta.
Palvelua voi suositella vain kerran yhtä ystävää kohden. Ansaitut ilmaiset huudot voi käyttää haluamallaan tavalla aivan ostettujen huutojen lailla. Tämä on todella erinomainen keino päästä mukaan hienoon huutokauppaan sijoittamatta siihen lainkaan omaa rahaa.

Lisätietoa
Sunnycentin kotisivut löytyvät osoitteesta www.sunnycent.com.



HUOM! Osallistu kuluttajakyselyyn!

Kuukausittain vaihtuvat palkinnot!
Osallistuminen luonnollisesti täysin ilmaista!

Osallistu kuluttajakyselyyn tästä


Kuukauden ilmainen

Liity mukaan kuluttajapaneeliin ja tienaa pisteitä tekemällä ostoksia!